Influenssakausi lähestyy – ota rokote

syringes-and-vial-1307461-640x480

Influenssakausi on pian taas täällä. Paras tapa suojautua epidemialta on ottaa influenssarokote. Influenssakausi sijoittuu tavallisesti alkuvuoteen, tammi-maaliskuuhun, joten nyt on hyvä aika ottaa rokote. Rokotteen antama suojavaikutus alkaa pari viikkoa rokotuksen jälkeen, ja vaikutus kestää noin vuoden. Rokotuksen voi käydä ottamassa omalta terveysasemalta tai alueen terveyskeskuksesta.

Kausi-influenssa on tavallisimmin A- ja B-virusten aiheuttama hengitystietulehdus, johon sairastuu Suomessa vuosittain noin 500 000 ihmistä. Suurin osa influenssaan sairastuneista paranee kotihoidolla. Rokotuksen ottamista suositellaan kuitenkin erityisesti yli 65-vuotiaille, raskaana oleville, pienille lapsille ja sairautensa vuoksi riskiryhmiin kuuluville, sillä heille influenssa voi aiheuttaa vakaviakin seurauksia. Myös riskiryhmiin kuuluvien lähipiirin kannattaa hankkia influenssarokote. Riskiryhmiin kuuluvilla influenssa saattaa johtaa jälkitauteihin (esimerkiksi korvatulehdus tai keuhkokuume) ja sairaalahoitoon. Jotkut potilaista menehtyvät influenssan vuoksi.

Lisätietoa influenssasta löytyy esimerkiksi Terveyskirjastosta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen nettisivuilta.