Ulkomaille muutto

Jo 50 vuotta sitten suomalaiset suuntasivat Espanjan aurinkoon nauttimaan maan edullisuudesta, ilmastosta ja edullisesta verotuksesta.  Edelleen ulkomaille muuttaminen on vaihtoehto, mutta edut eivät ole niin selvät kuin ennen.

1. Verotusetu on kaventunut.  Lähes kaikki Suomessa lakisääteisen eläkkeensä ansainneet maksavat nyt eläkkeestään veron Suomeen.  Espanja on edelleen säilynyt Portugalin ja Ranskan kanssa verotuksellisena kummajaisina.   MUTTA: Kyseisten maiden verotustaso on laman myötä kohonnut Suomen tasolle. Portugalissa on vielä poikkeuksia.  Lue lisää:  Raha/Verotus ulkomailla asuessa.   Ylimääräisen itse kerätyn eläketulon  saa verotettavaksi asumismaassa.

2.  Hintaetuja on. Ruoka on lähes kaikkialla edullisempaa kuin Suomessa, asunnonkin saa laman aikana edullisemmin.  Kustannuksiin vaikuttaa lähinnä, kuinka usein haluaa käydä kotimaassa.

3. Sosiaaliset edut.  Jos muuttaa pysyvästi  toiseen maahan EU- tai Ety-alueella, siirtyy nauttimaan kyseisen maan sairasvakuutuseduista ja Suomi maksaa kyseiselle maalle korvauksen  käytetyistä palveluista.  (Varmasti melko tyytyväisenä, silla useimmissa maissa lääkärikustannukset ovat edullisemmat kuin Suomessa)   Korvattavuuksissa on maittain eroja.  Monet  maat eivät korvaa esimerkiksi hammaslääkärikustannuksia, mutta eipä Suomessakaan helpolla kunnalliseen hoitoon pääse.  – Kannattaa tarkistaa maakohtaisesti!

4.  Houkuttelevat kohteet. Espanjan hohto on  himmennyt kesäisen kuumuuden ja kuivuuden johdosta. Levottomuudet myös hermostuttavat. Verotukselliset houkuttelevat (ylimääräiset itse säästetyt eläkkeet, senioriyrittäjyys) Viro ja Malta.    Virossa houkuttaa lisäksi läheisyys sekä elinkustannusten ja asuntojen edullisuus.  Myös Kroatia ja sitä ympäröivät maat ovat yhä suositumpia, edullisia, ilmastoltaan miellyttäviä  ja  monenlaisia harrastusmahdollisuuksia tarjoavia.   – Turkki on nousussa Eu-yhteistyötä odotellessa, silloin terveydenhuoltokin korvattaisiin.

Vinkki!   Runsaasti selvitystyötä alkuun ja sitten ehkä pariksi talvikuukaudeksi testaamaan viihtyvyyttä.  –  Vaikka on siirtänytkin kirjansa muualle, muutto  takaisin käy kohtuullisen vaivattomasti.  –  Seikkailumieliset voivat lähteä tutustumaan matkailuautolla ja jättää auton säilytykseen, jos tekee mieli piipahtaa lentäen Suomessa.

Vinkki!    Kun yhä useammat seniorit jatkavat työntekoa eläkkeelläkin, kannattaa miettiä etätyöntekoa Virosta käsin. Veroprosenttii on 21%.  Yrityksen perustaminenkin käy  kädenkäänteessä.

Lue: Helena Paavonsalon kolumni. Klik!